Quantservice

4 joulukuun, 2020

Quant on allekirjoittanut kunnossapitosopimuksen Spaljistenin kanssa.

Quant on allekirjoittanut viisi vuotisen kunnossapitosopimuksen Spaljistenin kanssa. Quant vastaa kunnossapidosta Spaljistenin tehtaalla Åsedassa, Ruotsissa. Sopimuskausi alkoi 1. joulukuuta 2020. Tavoitteena on lisätä entisestään tuotantolaitoksen teknistä saatavuutta ja tehokkuutta.

”Kunnossapitokumppanuus Spaljistenin kanssa on tärkeä vahvistaaksemme asemaamme johtavana kunnossapitopalveluiden tarjoajana ja olemme ylpeitä aloittaessamme tämän matkan yhdessä Spaljistenin kanssa.”, kertoo Quantin Euroopan Business Development Manager Patrick Svensson

Tämä on ensimmäinen kerta, kun Spaljisten on päättänyt ulkoistaa kunnossapitotoiminnan suuremmassa mittakaavassa. Ennen päätöksen tekoa tehtiin huolellinen tutkimus oikean kumppanin löytämiseksi.

”Spaljisten pyrkii toimimaan maailmanluokan valmistajana huonekaluteollisuudessa. Jotta saavutamme tavoitteemme, meidän on kyettävä keskittymään ydinosaamiseemme, kun taas pätevät kumppanimme kehittävät kunnossapitotoimintoa edelleen. Olemme varmoja siitä, että Quant täyttää odotuksemme voidaksemme palvella asiakkaitamme odotetulla tavalla.” kertoo Spaljistenin toimitusjohtaja Florim Albborn.

”Olemme ylpeitä siitä, että olemme osa Spaljistenin korkeanteknologian tuotantoa ja edistämme heidän pyrkimystään olla maailman johtava toimija tarjoamalla huippuluokan kunnossapitoa. Spaljistenin kunnianhimoiset tavoitteet sopivat meille hyvin.” toteaa Quantin Skandinavian operatiivinen johtaja Jon Persson.

This site is registered on wpml.org as a development site.