Quantservice

15 maaliskuun, 2023

Glenn Boström – „Uudet haasteet motivoivat! “

Vapaa-ajallaan, Tammisaaresta kotoisin oleva Glenn Boström viihtyy monipuolisten harrastusten parissa; metsästyksestä ja mökkeilystä erilaisten koneiden remontointiin. Arkisin Glenn työskentelee osana Quantin liikkuvaa yksikköä eli Service Center tiimiä, jossa harvemmin kahta samanlaista työpäivää tulee vastaan.

Kuusi vuotta yrityksessä työskennellyt Glenn kertoo viihtyneensä erityisesti juuri Service Center tiimissä, jossa hän on ollut mukana viimeiset neljä vuotta.

„Armeijan jälkeen vaihdoin kiinteästä yksiköstä osaksi liikkuvaa tiimiä, eli Service Centeriä. Meillä on porukassa erittäin hyvä tiimihenki, tuemme toisiamme ja yhteistyö toimii kokonaisuudessaan todella hyvin. Lisäksi liikkuvan työn myötä on mahdollisuus saada laaja kuva alasta ja kohdata uusia haasteita, joista oppii aina lisää. Työn monipuolisuus on ehdottomasti parasta. “

„Jo hyvin nuorillekin luodaan urapolkuja! “

Nuoria hän kannustaisi lähtemään alalle juuri työn monipuolisuuden vuoksi, myös alalla jatkuvasti kehittyvät työkalut takaavat mahdollisuuden oppia jatkuvasti uutta.

„Olen aina tykännyt korjata ja rakentaa asioita, mutta oma kipinä alaan lähti ensimmäisestä työharjoittelusta, jonka suoritin tehtaalla. Kannustan ehdottomasti nuoria hakeutumaan alalle, ala tarjoaa vaihtelevuutta ja uusia haasteita, ja näitä ominaisuuksia uskoisin monen nuoren kaipaavan työltä. “

Glenn työskentelee kunnossapitoasentajana ja harjoittelee samalla työnjohtajan roolia esimiehensä johdolla.

„Aloitin työt suoraan ammattikoulun jälkeen ja arvostan sitä, kuinka nopeasti olen päässyt etenemään ja saanut mahdollisuuden kehittää omaa osaamistani eteenpäin. Tällä hetkellä kouluttaudun pikkuhiljaa työnjohtotehtäviin, nyt on menossa ensimmäinen sijaisuus ja toimin esimiehenä meidän tiimillemme. Kaikki on mennyt todella hyvin. “

„On hienoa miten hyvin nuoriinkin työntekijöihin luotetaan ja annetaan mahdollisuuksia kehittyä, ottaa vastuuta ja luodaan urapolkuja. “

Glenn mainitsee myös työsuhde-edut yhdeksi positiivisista asioista.

„Hankin noin vuosi sitten työsuhdepolkupyörän, jonka myötä on tullut liikuttua enemmän. Quant todella ajattelee henkilökuntaansa ja välittää heidän viihtyvyydestään! “

This site is registered on wpml.org as a development site.