Quantservice

Tutustu tiimiimme: Igor Marzolla


Igor Marzolla

Yksikönpäällikkö

Alun perin Brasiliasta kotoisin oleva Igor Marzolla asuu tänä päivänä Espanjassa, jossa hän työskentelee yksikönpäällikkönä. Igor on työskennellyt Quantilla vuodesta 2007 lähtien ja pitää suurimpina etuina vaihtelevia työpäiviä sekä mahdollisuuksia oppia jatkuvasti uutta.  

Igor Marzollan valmistuttua Brasiliassa mekaniikan insinööriksi hän sai mahdollisuuden osallistua yrityksen oppisopimusohjelmaan. Saadusta mahdollisuudesta kehittyi hänelle vakituinen työpaikka, ja siitä lähtien Igor on matkustanut ympäri maailmaa työskennellen erilaisissa rooleissa eri maissa.

– Juuri tämä on parasta Quantilla, että olen työskennellyt vain yhdessä yrityksessä työurani aikana, mutta se kuulostaa sitä, kuin olisin ollut kymmenellä eri työnantajalla, hän kertoo.

Sen lisäksi, että Igor on toiminut eri rooleissa eri maissa Quantilla työskennellessään, hän on myös työskennellyt monilla eri aloilla. Tämä on antanut hänelle arvokasta kokemusta ja mahtavia oppimismahdollisuuksia.

– Kaikki päivät ovat erilaisia ja joka päivä oppii jotakin uutta. Työskentely kunnossapidon parissa on kuin toimisi etsivänä, tutkien vikojen syytä ja niin edelleen. Se on kuin CSI, mutta vain laitteiden parissa. Se on todella motivoivaa ja kiinnostavaa työtä, pidän siitä todella paljon!

Sinun täytyy työskennellä sydämelläsi

Quantin arvot ovat intohimo, ammattimaisuus ja ylpeys. Igorille intohimo omaan työhön on avain menestykseen.

– On kyse intohimosta ja kiinnostuksesta alaan. Sinun tulee työskennellä kovasti ja työskennellä sydämelläsi. Sinun on oltava intohimoinen, ennakkoluuloton ja innokas oppimaan uutta, hän kertoo.

Toinen tärkeä tekijä on hänen perheensä. Igor rakastaa sitä, että hän voi näyttää vaimolleen ja kahdelle lapselleen maailmaa ja antaa heille mahdollisuuden tutustua uusiin kulttuureihin.

– Se on lahja, mutta samaan aikaan perheen tuki on todella tärkeää. Minne tahansa menenkin, perheeni on mukanani. Olen niin iloinen, että minulla on heidät, koska on myös tärkeää säilyttää työ- ja yksityiselämän tasapaino.

Haluatko kuulla lisää tulevaisuuden
uramahdollisuuksistasi?

Huolimatta kokemuksestasi tai kiinnostuksen kohteestasi, tulet löytämään kiinnostavia uusia uramahdollisuuksia Quantilta. Tutustu avoimiin työpaikkoihin, tai lue lisää uramahdollisuuksista eri toiminnoissamme!

This site is registered on wpml.org as a development site.